söin nälän pakottamana yhen sämpylän.
päivä on pilalla.
ahistaa ja tuntuu läskiltä.
tai no, läskihä mie oon.
nyt tekee vaa mieli lisää ruokaa.
Mika otti meille pihvitki sulamaa.
mut taian jättää välii.
ahistaa se sämpylä jo ihan tarpeeks.
lihon siit varmaa vittu sata kiloo.
kaduttaa.
kauhee morkkis.

ei se vittu se sämpylä minuut tapa! järkii sanoo niin mut tuntuu ihan muulta. järki sanoo että hyvä darkkis, hyvä kun söit. mut tunne taas pieksää minuu ja syyttelee. se sanoo et mie oon ihan paska ja huono ku söin.
pitäis vaa oppii kuuntelemaa sitä järkee. mutku se on liian vaikeeta. sairauden ääni on vahvempi.
syömishäiriö on miun pomo. ei sen niin pitäny mennä. miehä oon järkevä nuori nainen. miun pitäis tajuta mikä on miulle hyväks ja mikä ei. ja syömishäiriö ei varmasti oo hyväks. mie en vaa saa taottua järkee sairaasee päähäni. ei kukaa saa. niin moni on sitä yrittäny. mut turhaan. oikeestaa ne yritykset vaa ruokkii tätä laihduttamista.

yks miespuoline kaveri esim. sano et oon paljo paremmannäköne normaalipainosena. enhä mie haluu olla normaalipainone!

sit Mika ain sanoo et oon hyvä just tälläsenä. mut en mie haluu olla hyvä, haluun olla täydelinen!

eräs perhetuttu sano et ihanaa ku siun posket on pyöristyny. hyi ällöttävää, en mie haluu olla mikää palloposki!

mie vielä näytän niille, mie näytän kaikille. mie näytän etten mie oo mikää läski vaa laiha ku mikä! mie laihdutan ja näytän maailmalle ja noille ihmisille. ne saa viel nähä mihi mie pystyn. mie pystyn siihe mitä haluun. ja mie haluun olla laiha.