söin kaks dallaspullaa, lisää kanaa ja viel semmosen pienen vispipuuron. mie oon yks sika! hyi saatana mie sanon itteni kaa! mie oon ällöttävä läskipossu ja vielä jaksan mättää.

mius ei oo mitää hyvää enkä mie ansaitse mitää. nii miulle on opetettu. viitisen vuotta elin sellasen isäpuolen kans joka teki sen erittäin selväks. et miust ei oo mihikää ja mie en oo minkää arvone. se ajatusmalli on pinttyny miun päähä senverra tiukasti ettei ees miun ihana ja arvostava mies oo saanu sitä kitkettyy pois.

varmaa osittain siitä isäpuolesta johtuu tää miun itseinho ja itseni arvostuksen puute. ja sitä kautta myös syömishäiriö. toisaalta oon aina pitänny itteeni pikkasen pläskinä. ja alunperin anoreksian laukas sillosen poikaystävän huomauttelut miun mahasta ja lihomisesta. mutta annettakoon hänelle anteeksi. ei hää sitä tahallaa tehny eikä tietekää halunnu miulle syömishäiriötä. niin tosiaan toivon.

ahistaa ku en oo tänää päässy ees liikkumaa. niin huono keli ettei sinne kehtaa lenkille mennä eikä oo ollu rahaa sail käymisee. voiku saisin ihan oman kuntopyörän, se ois ihanaa. ei tartteis raahautuu pois kotonta kuntoillakseen.

tosiaa inhottaa tää rahatilanne. sossu on saita ja kelal kestää. oon ain tieny et tää kaupunki haisee nois asioissa. oon siis sairaslomal, en mikää tavan lusmu. ei oo varaa laskuihin, ei vuokraan, ei ruokaan. mut onneks mies nyt elättää. ilkeeltä tuntuu kuiteki elää hänen siivellä. haluisin maksaa ite omat kuluni mutku ei yksinkertasesti oo mistä maksaa.

aikaki matelee. tänää ei tullu ees salkkareita. Mika vaa pelaa ja mie datailen. tätä tää elämä on nykyaikana. tietokoneet vallottaa maan. äh, pitää vissii lopetella tää kirjottamine ettei tuu ihan liian tylsää luettavaa. lisää koha löytyy ihan asiaakin.