tyttö, silloin just 18 vuotta täyttäny, diagnoosi: anoreksia.

nyt sama tyttö on 19,5v. ja diagnoosi ois varmaa vittu BED.

söin:
  • 150g kanaa (ilman marinaadeja tosin)
  • puolikkaan kurkun
  • 2 rasiaa mynthoneita (et paska lentäis)
  • kismet -patukan
  • pussin panttereita
että se siitä paastosta sitten. on niin paha olla. en ees oksentanu koska sain tietää et vaik oksetais heti syötyää ni puolet energiast (rasva suurimmaks osaks) on ehtiny jo imeytyy. joten ihan turhaa sekin. paitsi tietty jos ajattelee sitä pelkästää ittesä kiduttamisena.

mie oon yks ahmatti! en ansaitsis ees elää ku oon tämmöne. enkä tosiaa ansaitse tätä punasta nauhaa ranteessani. en ansaitse ees kuolla, sit pääsisin liian helpolla. mitä miun sit pitäis tehä?

voi tekis nii kovin mieli viillellä. ai että se tois ees vähä helpotusta tähä oloo. mut seki ois vaa hetkellistä ja siitäki tuis kauheet morkkikset. niihä tuo syömineki, sil haen lähinnä hetkellistä helpotusta hirveeseen oloon ja masennukseen. toisin ku sillo pro-ana aikoina, sillo syömättömyys toi helpotusta. voi pääsisinpä siihe fiiliksee takas.

nyt tää laihdutus epäonnistuu sen takia etten tee tätä salaa, sen takia ettei kukaa oo loukannu minuu ja sen takia et oon saanu Mikan jopa tukemaa minuu tässä. anoreksia pitää tehä salassa ja sil fiiliksel et näyttää jollekkii, sillei ettei kukaa tiiä et laihdutat. nyt täst miun laihdutuksest tietää vissii kaikki; Mika, äiti, sisko ja pari kaverii. tää ei vaa nyt onnistu. ois pitäny alottaa salaa. mut en mie enää osaa valehella ihmisille niinku joskus enne. Mikalle en ainakaa osaa valehella.

mutku mie haluun kesäks kuntoo! mut ei miust oo siihe enää. olin tos 27h syömättä ja siin sivus urheilin ku pien sika ni tänä aamuna oli nii heikko olo etten tahtonu päästä sängyst ylös. mikä minuu on menny? enne pystyin olee viikonki syömättä ja viel juoksemaa 10km joka päivä. nyt miust ei oo enää kumpaakaan. oon niin pettyny itteeni. inhoon itteeni niin vietävästi.