otin sit semmosen 100kcal kuppikeiton. vituttaa ku ei saa olla syömättä jos haluu saatana.
nyt mie paisun ja löllyän ja oon ällöttävä läski ku syön sen kohta. minuu inhottaa. miks pitää olla näin vaikeeta?
mie haluun vaa laihtuu, mie haluun olla laiha ja kaunis ja ihana. mut ei vittu väkisi. luulis et Mikaki kattelis mielummi kaunista ja laihaa tyttöö ku tällästä läskipossuu.
sit otin viel illaks elokuvan ajaks sipsii ja dippii. ihan sama ku tän päivän syömiset menee muutekii jo ihan perseeltee. kerta syyää ni syyä sit kunnolla saatana. perkele vittu. ollaa sit oikee megaläskejä joo.
Mika sano et se ei vaa haluu et joudun osastolle taas. en haluu miekää. mut en mie joutuiskaa jos en vaa jäis kiinni. enkä mie jäis. ku miult loppu epähuomios punnitukset enkä oo lääkärii menos muutaku reseptejä uusimaa.
sit se sano et täst tulee kaikkee vaarallista. kylhä mie sen tiiän itekki mut teen tätä silti. tai siis en mie tee vaa tää syömishäiriö tekee miussa.
mut en mie täst syömishäiriöst osaa luopuukkaa. se on jo niin tiivis osa minuu etten uskalla. mitä sen tilalle tulis? vai jäiskö siihe vaa tyhjä kohta? pelottaa ajatellakkii mitä sit tapahtuis.
miul on siihen sellane viha-rakkaus -suhde. en jaksais sitä enää yhtää, en jaksa olla sen kourissa. mut toisaalta rakastan sitä et se tekee miust laihan. taas joku päivä.
mut en mie siihe laihuutee kuitekaa ite usko, näytän joka päivä vaa läskimmältä vaik laihunki nyt kova vauhtii.
no mutta, nyt syömään, perkele.
Kommentit